Kukaan ei minua opeta, mutta halu oppia ja nautinto suuri ruuanlaiton ja leipomisen suhteen joten opiskelen itse. Ohjeita katselen netistä videoilta, koska en sisäistä mitään lukemaani, vain näkemäni ja tekemäni. Täällä jaan sen mitä saan aikaiseksi, ja mitä meni vikaan. Suurin osa resepteistä on itse kehittämiäni, koska keittiössä olen kuin mies: "MINÄHÄN EN MITÄÄN OHJEITA TARVI!":D Usein myös onnistun, viimeistään toisella tai kolmannella kerralla:)
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Jääkiekko aiheinen juustokakku
Tämä ei ollutkaan mikään ihan helppo toteutettava, varsinkaan kun kesä "helli" meitä mukavalla paahteella.
Ensin digestivepohja vuokaan ja päälle sitruunajuustomassa, sitten jääkaappiin jäähtymään.
Alkaessani maalaamaan kentän viivoja huomasin kauhukseni että pinta lähtee sulamaan! No ei siinä muu auttanut kuin viivat loppuun ja pikana takaisin jääkaappiin:S
Sitten oli kiilteen vuoro joka sitten hiukan sotkikin maalattuja viivoja kun pääsi taas vähän pinnalta sulamaan vaikka max. 5min oli poissa kylmästä, kertoo varmasti asuntomme sisälämpötiloista jotain:D
Sitten maalien väsäykseen, jotka piti alunperin tehdä sokerimassasta, mutta totesin että tällä helteellä sulavat vain kakun päälle joten askartelukaapille mars!
Sieltä löytyi pienoismallitikkuja ja rautanarua, niistä sitten sain aikaiseksi maalit.
Pelaajat kentälle löytyivät kakunsaajan stiga pelistä, tulipa eloa kakkuun!:)
Voisi harkita sm-liiga kauden aloittajaisiksi jotakin vastaavaa kisastudiolle jälkkäriksi;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti